keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

3-vuotissyntymäpäiväkutsut

Poikamme 3-vuotissyntymäpäivät ovat vajaa kuukauden päästä. Tänä vuonna suunnittelimme yhdessä synttäriteemaa, tosin hyvin pitkälle minun johdollani :) Koska autot ovat edelleen niin iso osa pojan elämää, valitsimme teemaksi keltaiset rakennustyöautot. Niihin liittyviä ideoita on netti ja pinterest (liian) täynnä, joten pääsen aika helpolla lainaamalla vinkkejä ja muokkaamalla niistä omanlaiset.



Ehdin jo ajatella etten lähettäisi tänä vuonna postitse kutsuja vaan laittaisen pelkät tekstiviestit, mutta minkäs sitä itselleen voi. Teen samaan aikaan siskoni hääkutsuja, joissa riittää näpräämistä, koska niihin on tulossa muun  muassa käsintehtyjä satiinipioineita. Hempeän häähössötyksen ohessa tällaiset raikkaat kutsukortit olivatkin itseasiassa mukava piristys. Lisäksi tein ne tällä kertaa pelkästään tietokoneella wordissä ja printtasin paksulle kartongille.

Kutskukorttien väriteemaa on helppo jatkaa varsinaisissa juhlissa. Pääväreinä on valkoinen, keltainen, musta ja harmaa. Tarjoilupöytään saa helposti ilmettä valkoisella pöytäliinalla, keltaisilla lautasliinoilla ja mustalla serpentiinillä, jota jäi yli mieheni yllätysjuhlista. Olen ajatellut myös printata muutaman dumpperin, nosturin ja kaivinkoneen kuvan ikkunoihin ja seinille koristeeksi.

Kutsukorteissa käytetty kahta fonttia. Raidoitettu fontti on MixStriped ja selkempi fontti on Josefin sans. Halusin, että myös kirjekuoret erottuvat ja ovat teeman mukaiset, joten printtasin niihin "rakennustyömaateippiä" ja osoitetekstin samalla MixStriped-fontilla.


Nyt puuttuu enää kesäiset postimerkit ja kutsut voivat lähteä matkaan :)

2 kommenttia: