lauantai 14. helmikuuta 2015

Nopeat brownie-leivokset ystävälle


Löysin alla olevan ohjeen Keyword: Love -blogista ja päätin kokeilla ihania suklaisia brownie-leivoksia, joita tarjoilin ystävälleni. Leivoksista tuli mutakakkumaisia pieniä suupaloja, joiden päälle pursotin kermaa ja tuoreita marjoja raikastamaan kokonaisuutta.

Brownie-leivokset

125 g voita
75 g taloussuklaata
2 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja


Koristeluun kermavaahtoa ja tuoreita marjoja

Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon suklaa. Kun suklaa on sulanut, lisää sokeri, suola ja vaniljasokeri. Sekoita munat joukkoon yksitellen. Lisää lopuksi venhäjauhot. Kaada taikina halkaisijaltaan n. 24 cm irtopohjavuokaan, jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla. Paista uunin keskitasolla 175°C n. 20 min (kiertoilmauunissa riitti 17min). Varo paistamasta liian kauan, hyvin onnistuneet browniet ovat kostean tahmeita. Anna jäähtyä hyvin.


Koska en omista leivosmuottia, jolla olisin saanut leikattua sopivan kokoisia suupaloja, päätin tehdä oman niksi-pirkka-muotin. Toimi oikein hyvin ja sain leikattua siistejä ympyrän mallisia leivoksia.


Leikkasin talouspaperirullasta n 6-7 cm mittaisen palan, joka vuorasin talouskelmulla. Leivokset irtoavat helposti painamalla kevyesti toisesta päästä esim. lusikalla. Tämä leivosmuotti itsessään ei ole mikään maailman kaunein tapaus, mutta ajaa asian oikein mainiosti.
 

Hyvää ystävänpäivää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti