maanantai 28. maaliskuuta 2016

Tyylikäs onnittelukortti miehelle

Tein tämän selkeän ja tyylikkään onnittelukortin appiukolleni lahjaksi. Valitsiin korttiin keväisiä värejä ja musta väri puolestaan tuo siihen ryhtiä. Kortin asettelu on puolestaan P*askarteluhaaste #315:stä, johon otan pitkästä aikaa osaa tällä kortilla. Välillä on mukava, kun on jonkinlaiset raamit kortille ja lopun saa keksiä itse.

Tein itse wordissa printattavan korttipohjaan tekstin fontilla "Impact Label Reversed". Tarveikkeina käytin valkoista kartonkia, mustaa, keltaista ja limenvihreää paperia sekä paperiliimaa. Joskus on ihana tehdä tällaisia kortteja, joihin ei tarvita mitään erikoisvälineitä tai kikkailuja.


Syntymäpäivälahjaksi annoimme yhdessä mieheni siskon kanssa appiukolle ja hänen naisystävälleen, lahjakortin kahden hengen sunnuntaibrunssille Kämpiin. Se on varmasti mukava kokemus jonain aurinkoisena sunnuntaina ja lahja oli kätevä hankkia suoraan netistä.

Oikein paljon onnea rakkaalle appiukolle

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskortti: höyhenpesä

Blogi näyttää olleen kiiretauolla alkuvuodesta asti, mutta sitä ei ole kuitenkaan haudattu. Olen  ehtinyt askarrella kaikkea kivaa, mutta en voi vielä postata niistä kuvia etteivät asianosaiset näe niitä etukäteen. Ja tietysti päiväkodista on myös kannettu kotiin kaikkia mahdollisia pöpöjä, joten jokainen meistä on ollut vuorotellen sairaana ja sama homma alkanut jälleen alusta. Ensimmäisen vuoden jälkeen kuulemma helpottaa :)


Nämä kolme pääsiäiskorttia valmistuivat poikani päiväkodin ryhmän ihanille tädeille. Minulla oli ollut tämä idea mielessä jo reilun vuoden ja nyt vihdoin pääsin toteuttamaan ne.  Korttien lisäksi annoimme tädeille kevättervehdyksenä Mignon-munarasiat.

Kortit on toteutettu liimaamalla tavallisella paperiliimalla erivärisiä höyheniä korttipohjaan. Höyhenet kannattaa asetella saman suuntaisesti ja valita hieman käyriä höyheniä, jotta saa pesämäisen rakenteen. 

Pesässä olevat munat on tehty leikkaamalla Sizzixin leikkurilla ruskealla sormivärillä ruiskitusta paperista munan muotoisia paloja. Leikkuria ei välttämättä tarvita vaan munat voi leikata ihan tavallisilla saksilla. Munat on kiinnitetty pesään paperiliimalla ja kohotaroille (reunimmaiset munat).

 
Iloista kevään odotusta kaikille ♡