torstai 18. syyskuuta 2014

Laukkukoru 3 (sininen)

Tässä raikas sininen vesio laukkukorusta. Tein sen lahjaksi rakkaalle kälylleni, jolla on hyvin vauhdikas jack russell, jonka olen saanut jo pari kertaa pelastaa kiperästä tilanteesta ;)




maanantai 8. syyskuuta 2014

Onnittelukortti 18-vuotiaalle

Nyt kun syysflunssa näyttää olevan tappion puolella ja minä voitolla, jaksaa taas päivittää blogiakin. Tässä onnittelukortti 18-vuotiaalle neidolle, jonka tein heinäkuussa, mutta se sopii näin aurinkoiseen syyspäivääkin. En tuntenut kortin saajaa, joten käytin hyväkseni taas intuitiota. Lopputuloksesta tuli runsas ja raikas sekä samalla tyttömäinen että naisellinen.

Kortti on koottu kerroksittain, joka tekee siitä eläväisen. Perhoset ovat googlattu ja printattu vähän paksummalle puolihimmeälle kopiopaperille. Hopean värinen kuvio kortin päällä on Sizzixin "Iron gate", jonka olen koristellut Swarovskin kristallein.

Numero 18 on tehty wordissä word artilla ja kiinnitetty kaksipuoleisillä kohotarroilla. Alla oleviin onnitteluteksteihin on hyödynnetty cocktail-tikkuja. Ne voisi myös maalata, mutta halusin jättää ne puun värisiksi kontrastina hopean väriselle paperille.