perjantai 16. toukokuuta 2014

Tuparikutsu



Ystäväni järjesti Hawaji-teemaiset tupaantulijaiset, joihin ideoin flipflop-sandaalikutsun. Tätä voi käyttää myös onnittelukorttina tai miksei vaikka kutsuna rentohin kesähäihin.

Tarvikkeet:
  • Valkoista kartonkia
  • Satiininauhaa
  • 2-puoleista liimateippiarkkia
  • Sakset


Sandaalin malli löytyi täältä. Korttipohjaksi ei löytynyt teemaan sopivaa paperia, joten suunnittelin päälliosan itse (kuvat on googletettu).

Kutsuteksti-puoli leikataan ääriviivojen ulkopuolelta irti. Tässä kohtaa saa olla reilusti suurpiirteinen.

Toiselle puolelle laitetaan liimateippiarkkia koko pohjan alalta. Huom! Suojateippi jätetään tässä vaiheessa paikoilleen päkiän kohdalle.

 Tekstiosa painetaan kuviopuolen päälle, joka on myös leikattu suurpiirteisesti irti.

Kantapää on nyt tukevasti kiinni, joten sandaali leikataan tarkasti ääriviivan sisäpuolelta.

Päkiään tehdään sopivaan kohtaan reikä satiininauhaa varten. Reiän voi tehdä myös teräväkärkisillä saksilla. Minulla oli käytössä 1-reikäinen lävistäjä.


Satiininauhaa työnnetään pieni pätkä reiän läpi. Apuna voi käyttää saksen kärkeä.

Sandaali käännetään ympäri ja nauhan päät kiinnitetään pohjien väliin pienellä teipin palalla.

Seuraavaksi irroitetaan päkiän kohdalta 2-puoleinen liimateippi ja painetaan pohjat vastakkain.
Kutsukortti on valmis!


Kutsut lähetettiin limen värisissä kirjekuorissa, joihin tehtiin teemaan sopivat osoitetarrat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti